Vastakkain ovat yliopistomiehen karisma ja maalaisseurakunnan kirkkoherran karisma. Kisasta odotetaan tiukkaa.
Vanhempainvapaalta töihin palaaminen ei ole helppoa, sen tietää jokainen sen kokenut. Video: Serena Williams kertoo, miksi hän vetäytyi pois kilpailuista tammikuun ottelun jälkeen. Töihin palaaminen tauon jälkeen jännittää aina, puhumattakaan silloin, kun palaat vanhempainvapaalta. Muistatko vielä kaiken tarvittavan? Kuinka paljon organisaatiosi on muuttunut poissa ollessasi? Millaiset rutiinit tarvitset nyt, kun arjessa pyörii mukana uusi perheenjäsen?
Expressen esittelee kohteita, joiden lämpötilat edustavat todellisia ääripäitä. Antarktiksella mitataan maailman hyisimpiä lämpötiloja. Tämä ei kuitenkaan estä hurjapäistä lähtemästä sinne vaikkapa hiihtämään. Katso videoa vähän toisenlaisesta lomamatkasta. nämä ovat maailman neljä kuuminta ja neljä kylmintä paikkaa. Kuumimmat
Häiriöiden syytä ei tiedetä.
Ylipainosta kärsinyt Marjaana Lehtinen ei olisi voinut kuvitella, että hän joskus osallistuisi kauneuskilpailuun - saatikaan voittaisi sen. Videolla Marjaana Lehtinen herkistyy puhuessaan siitä, miten uskomattomia asioita hänen elämässään on tapahtunut. Viime vuonna Suomen ensimmäiseksi Miss Plus Sizeksi kruunattu Marjaana Lehtinen on käynyt läpi melkoisen laihdutusurakan. Vielä vuonna 2010 hän painoi 169 kiloa ja joutui kohtaamaan törkeää kohtelua painonsa vuoksi. Esimerkiksi uimahallissa ja bussissa hänen peräänsä huudeltiin. Читать дальше...
Kultamitalistien autojen hinta on Suomessa yli 100 000 euroa.
Lukko haki Helsingistä 1-0-jatkoaikavoiton. Liigassa kahdeksantena oleva Lukko pelasi hyvän vierasottelun, mikä varsinkin avauserässä tarkoitti maalipaikkojen olemattoman vähäistä määrää kentän molemmissa päissä. IFK ei karvannut aivan odotetulla intensiteetillä, ja Lukko pystyi purkamaan paineen syöttöpelillä. Lukon tuore hankinta Juho Keränen oli toisessa erässä yksin läpi, mutta ei onnistunut harhauttamaan IFK-vahti Kevin Lankista.
Latvialaisen lentoyhtiön koneen hätälasku sekoitti Tallinnan lentoliikenteen. Latvialaisen Smartlynx Airlines -yhtiön kone teki hätälaskun keskiviikkona Tallinnan lentokentälle. Hätälasku sekoitti Tallinnan lentoliikenteen tuntien ajaksi. Lentokentän viestintäpäällikkö Priit Koff kertoi , että Smartlynxin Airbus A320 teki hätälaskun Tallinnaan kello 17.11. Lennolla oli yhteensä seitsemän miehistön jäsentä mutta ei lainkaan matkustajia, koska kyseessä oli harjoituslento.
Jopa uskovaiset amerikkalaiset ovat lakanneet välittämästä sänkyasioista, kunhan presidentti Donald Trump vain vastustaa aborttia ja toivottaa hyvää joulua, kirjoittaa HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski.
Näyttelijätär Margot Robbie, 27, edusti aviomiehensä kanssa ystävän hääjuhlassa Australiassa. The Wolf of Wall Street ja Suicide Squad -elokuvista tunnettu näyttelijätär Margot Robbie, 27, on yksi Hollywoodin nousevista nimistä. Kaunotar nähtiin viikonloppuna parhaan ystävättären häissä Australiassa aviomiehensä Tom Ackerleyn, 28, kanssa. Pariskunta poseerasi yhdessä säteilevänä Instagram-kuvissa Melbournessa. Rakastavaiset nähdään yhdessä Ackerleyn julkaisemissa Instagram-otoksissa. Robbien yllä on punainen metallinhohtoinen asu... Читать дальше...
Dieselautojen suosio on pienentynyt monessa Euroopan maassa.
Kotimaa
Uganda-vyyhti
Suomen poliisi on kuulustellut ex-ministeri Suvi Lindéniä niin sanotun Uganda-tapauksen todistajana, kertoo MTV tietoihinsa perustuen.
Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön väistyvä johtaja Mika Kojonkoski sanoo, että haavoittavin palaute on tullut urheilua seuraavilta ihmisiltä, jotka eivät tiedä, mitä suomalaisessa urheilussa tapahtuu. Mika Kojonkoski kertoo IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa saamastaan palautteesta Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johdossa ja arvioi, mistä se johtuu. Mika Kojonkoski on kerännyt uransa aikana valtavan määrän sekä risuja että ruusuja. Ankaraa palautetta on riittänyt... Читать дальше...
Purmolaiset Jonas ja Johan Löv valmistavat salaojan huuhteluvaunuja. Viime syksyn KoneAgriassa vaunu palkittiin kahdella tähdellä.
Kannattaa suunnata myös kalamarkkinoille tai lähteä seuraamaan hämähäkin myrkynlypsyä, vinkkaa kaupungissa vuosia asunut matkaopas Heljä Räisänen.
MTV kertoo, että poliisi on kuulustellut Lindéniä Oulussa viime perjantaina liittyen Ugandassa kuolleen suomalaismiehen tapaukseen. Suvi Lindén ohitti toimittajien kysymykset Oulun lentokentällä viime viikolla. MTV uutisoi keskiviikkona, että Keskusrikospoliisi on ottanut kokonaisuudessaan vastuun Ugandassa kuolleena löytyneen suomalaismiehen asiasta.
HS:n kirjeenvaihtajan Pekka Hakalan viimeinen Hyödytön idiootti -kolumni Moskovasta sisältää sekä ruusuisia että vähän synkempiä ennustuksia maan tulevaisuudesta.
Kotimaa
Sote-uudistus
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen sanoo sen ääneen vielä kerran: kokoomus on mukana tekemässä maakuntauudistusta vain, koska se on ehto puolueen haluaman sote-uudistuksen toteutumiselle. Heinonen kommentoi Uudelle Suomelle kokoomuksen sisältä tullutta päivän sote-ryöpsähdystä.
Koomikko nauttii avioliitostaan täysin palkein. Näyttelijä-koomikko Amy Schumer, 36, meni helmikuun puolivälissä naimisiin kokki Chris Fischerin kanssa. Häät pidettiin yksityisessä seremoniassa Malibussa. Pariskunta on onnensa kukkuloilla ja elää kuherruskuukausivaihetta suhteessaan. Nyt Schumer on kertonut ensi kertaa tunnelmiaan avioitumisen jälkeen.
Punainen luomiväri on herkullinen ja trendikäs, muttei sovi kaikille. Punainen silmämeikki on jo tovin pysytellyt meikkitrendien aallonharjalla. Pinkki luomiväri voi tuntua herkulliselta ajatukselta, mutta todellisuudessa sävy on varsin hankala silmämeikissä. Esimerkiksi kalpealla iholla ja vaaleilla silmillä punainen luomiväri saattaa saada kantajansa näyttämään sairaalloiselta. Kaikista parhaiten pinkki silmämeikki sopii, jos ihonsävy ja silmät ovat tummat.
Miss Plus Size Marjaana Lehtinen kertoo kamppailustaan ylipainon kanssa Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa. Videolla Marjaana Lehtinen kuvailee, miten hänen painonsa nousi 169 kiloon. Ennen kruunaustaan Suomen ensimmäiseksi Miss Plus Sizeksi Marjaana Lehtinen, 35, on käynyt läpi kovan laihdutusurakan. Hän vieraili keskiviikkona IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa.
Metsäkellintäretkiä järjestävä keräilytuoteneuvoja Mirja Nylander neuvoo lystikkään keinon jakaa metsän antamaa hyvää oloa muillekin. Moni tietää omasta vahvasta kokemuksestaan, että metsässä liikkuminen tekee hyvää mielelle. Metsän terveysvaikutukset ulottuvat tutkimusten mukaan myös fysiologiaan.
Forssellit pyrkivät järjestämään yhteistä aikaa kiireisen perhearjen vastapainoksi. Jalkapalloilija Mikael Forssell ja hänen Metti-vaimonsa ovat olleet yhdessä vuodesta 2013 lähtien. Vuonna 2014 avioituneella parilla on kaksi lasta, 4-vuotias Lilia ja 2-vuotias Lucas. Pariskunnalla on 10 vuoden ikäero, mikä ei heidän mukaansa haittaa yhteiseloa. Nyt Metti Forssell pui perheen lapsiarkea uusimmassa . Forssellien ongelmat ovat blogikirjoituksen mukaan samoja kuin muillakin ruuhkavuosiaan elävillä pienten lasten vanhemmilla. Читать дальше...
Kova pakkanen edellyttää merenkulkijoilta erityistä varautumista. Ilmatieteen laitos varoittaa jäätämisestä lähipäivien aikana. Finnpilotin hallinnoiman Kotkan luotsiaseman luotsivanhin Hannu Lukkari kuvasi tiistaina hurjan ilmestyksen, joka liittyy niin kutsuttuun jäätämisilmiöön. Lukkari kuvasi laivaa, joka oli saanut kannelleen ja rakenteisiinsa näyttävän jääpeitteen. Saatetekstissä luotsivanhin arvioi, että pelkästään aluksen keulassa on noin 300 tonnia jäätä.