Hiihtoliitto tiedotti valinnoista Lahden maailmancupviikonloppuun. Olympialaisten jättämä pöly ei ole vielä ehtinyt edes laskeutua, mutta Lahden Salpausselällä kilpaillaan jo ensi viikonloppuna. Hiihtoliitto tiedotti urheilijavalintansa Salppurin maailmancupiin.
Ilmaiskujen ja kranaattitulen kerrottiin jatkuneen.
Epäillyt tallentuivat Prisma-keskuksen valvontakameroihin. Kuvien avulla poliisi on saanut selville epäiltyjen henkilöllisyyden. Tampereen Sammonkadulla tapahtuneesta ryöstöstä epäiltyjen nuorten poikien henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Poliisi pyysi eilen yleisövihjeitä epäillyistä ryöstäjistä ja julkaisi tunnistamisen avuksi valvontakameraan tallentuneita kuvia silminnähden nuorista epäillyistä. Poliisi sai lukuisia vihjeitä, jotka auttoivat asian selvittämisessä. Poliisin tämän hetken tietojen... Читать дальше...
GoExpo-messujen yhteydessä 2.–3.3. Helsingin Messukeskuksessa järjestetään satelliittitasoinen 3x3 -kutsuturnaus. Lisäksi sunnuntaina 4.3. pelataan amatöörisarjan turnaus, johon ilmoittautuminen on auki 2.3. asti.
Palkansaajajärjestöt jättivät tiistaina jo kolmannen lakkovaroituksen. Sivistystyönantajat hylkäsivät tiistaina valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksenyliopistojen työehtoja koskevassa kiistassa. Julkisen alan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Palkansaajajärjestö Pardia ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL olisivat sen hyväksyneet. Päätös tietää sitä, että Helsingin yliopistoa uhkaava työtaistelu toteutuu keskiviikkona 28.2. ellei asiassa tapahdu uutta käännettä. Sovittelija... Читать дальше...
Olympiakiekko kiinnostaa kansaa. TV5:n olympialähetykset imaisivat suomalaiset ruutujen äärelle. Kanava tiedottaa, että "katsojaennätykset paukkuivat rikki moneen kertaan". Suosituinta antia oli alkusarjan päättänyt Ruotsi-Suomi-ottelu, jota seurasi parhaimmillaan 1,2 miljoonaa suomalaista. Yhteensä olympialähetykset tavoittivat yli 3,3 miljoonaa suomalaista kisojen aikana.
Valtteri Bottas ei saanut testiohjelmaansa suoritettua tiistaiaamuna. Näin ainakin Mercedes perusteli päätöstään antaa Lewis Hamiltonille vapaapäivän vastoin alkuperäistä suunnitelmaa. - Valtteri Bottas jatkaa ajamista koko loppupäivän. Tällä yritämme maksimoida kilometrimäärän huonojen rataolosuhteiden rajoittaessa testaamista aamulla, tallin tviitti kertoi.
Seksi on useimmiten tuttua ja turvallista. Tuttua ja turvallista. Tämä oli yleisin vastaus, kun IroResearch kysyi tuhannelta suomalaiselta, millaista heidän seksielämänsä on. Tutkimuksen teetti Vagisan-tuotteiden maahantuoja Sirowa. Seksielämäänsä kuvaili tutuksi ja turvalliseksi 53 prosenttia parisuhteessa elävistä. 21 prosenttia parisuhteessa elävistä kertoi seksielämänsä olevan myös intohimoista, mutta toiset 21 prosenttia olematonta. Vajaa kymmenen prosenttia parisuhteessa elävistä kuvaili seksielämäänsä myös epätyydyttäväksi... Читать дальше...
Jenny itse ei löytänyt elämänsä rakkautta Yhdysvalloissa kuvatusta Bachelor Winter Games -ohjelmasta. Bachelor Suomen ensimmäisellä kaudella Juha Rouvista tavoitellut Jenny osallistui ohjelman jenkkiversioon, tarkemmin ottaen Unelmien poikamiehen spinoff-sarjaan nimeltään Bachelor Winter Games. Ohjelmaan otettiin 14 naista ja 11 miestä, jotka kaikki ovat osallistuneet omassa maassaan Bachelor-ohjelmaan. Eniten osallistujia oli Yhdysvalloista, Jenny oli ainoa suomalainen. Muut osallistujat tulivat Australiasta... Читать дальше...
Ari Koponen kertoo tehneensä poliisille kaksi rikosilmoitusta liittyen HS:n juttuun ja siitä nousseeseen kohuun. Iltalehden lukijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että osa Helsingin Sanomien julkaisemista viesteistä näyttää olevan kuvattuina Brother Christmasin eli Ari Koposen omasta puhelimesta tai tietokoneelta. Tämä käy ilmi siitä, että Koponen näkyy olevan kuvakaappauksissa vastaanottajan roolissa. Viestit eivät siis näyttäisi olevan peräisin toisen osapuolen, vaan lähettäjän laitteesta.
Talven kovimmat paukkupakkaset iskivät Etelä-Suomeen. Katso videolta, miten helsinkiläiset selviävät kovista pakkasista. ILTV kävi haastattelemalla Töölönlahden jäällä helsinkiläisiä heidän talvipukeutumisestaan ja vinkeistä kylmässä selviämiseen.
Kotimaa
Tiedustelu
Helsingin Sanomien toimittajan asianajaja Kai Kotiranta on jo ilmoittanut tyytymättömyyttä Helsingin käräjäoikeuden tänäiseen ratkaisuun. Oikeus totesi Laura Halmisen kotiin tehdyn erityisen kotietsinnän lailliseksi.
Niinistön mukaan mahdollisen rauhanturvaosallistujapohjan pitää olla laaja ja operationaalisilla tarpeilla perusteltu. Hänen mukaansa nyt esillä olleet enemmän tai vähemmän liittoutumattomaat maat eivät yksin pysty lähettämään tarvittavaa määrää sotilaita.
Suomessa on liikaa päiväkoteja, joissa aikuiset jättävät lapset oman onnensa nojaan, sanoo varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala. Kaunis ajatus lapsilähtöisyydestä ei käytännössä toimi.
Veikkauksella on tänään vahva näkemys siihen, ettei HPK heikennä, vaikka joukkue luopui sarjatauon aikana kahdesta kärkihyökkääjästään Kristian Vesalaisesta ja Oula Palveesta. Iltalehden vetovihje vetää vastapalloon tätä näkemystä. Vaikka viime kausilta on tarjolla useita esimerkkejä joukkueista, jotka eivät ole lannistuneet parhaiden pelaajien kesken kauden myynneistä, kuuluu tähän nyt HPK:n kohdalla ainakin hieman reagoida niin merkittävissä rooleissa Vesalainen ja Palve viime otteluissa oli.
Helsingin yliopistossa alkaa historiallinen lakko keskiviikkona. Lakkovaroitus laajentuu kaikkiin yliopistoihin. JHL päättää merkittävistä tukitoimista perjantaina.
Ihmissalakuljettajat toimivat Nigeriassa täysin avoimesti. Video: CNN salakuvasi keskustelut ihmissalakuljettajien kanssa. Sopimus hinnasta ja bussiin. Niin helppoa on päästä Nigeriasta liikkeelle, Nigerin läpi ja Libyaan saakka. CNN:n toimittaja ja tuottaja tekeytyivät siirtolaisiksi ja järjestivät itselleen hetkessä matkan kohti Italiaa.
Käsikranaatin runko oli poliisin mukaan aito, mutta sytytintä tai räjähdysainetta sen sisällä ei kuitenkaan ollut.
Sivistysantajat hylkäsi tiistaina yliopistoalan työriitaa koskevan sovintoehdotuksen. Sivistystyönantajat hylkäsi tiistaina sovittelija Janne Metsämäen sovintoehdotuksen. Sivistystyönantajat katsoo, ettei sovintoehdotus riittävällä tavalla huomioinut työnantajan tavoitteita ja tilannetta. Koska sovittelussa ei päästy ratkaisuun, Helsingin yliopistoon kohdistuva lakko toteutuu. Työnseisaus alkaa keskiviikkona keskiyöllä ja kestää 24 tuntia.
Ensimmäistä kertaa järjestetty kasvisruokakilpailu VegeAwards keräsi 7 000 ääntä.
Se oli idänruskokäärme, joka on yksi tappavimmista käärmeistä. Nainen löysi lounaslaatikosta käärmeen pakatessaan lapselleen lounasta kouluun. Hän soitti välittömästi käärmeasiantuntijalle, joka kehotti häntä sulkemaan laatikon ja viemään sen ulos. Käärmeiden ja muiden matelijoiden käsittelyyn erikoistunutta palvelua pyörittävä Rolly Burrell saapui välittömästi paikalle.
Porukasta otettiin kiinni 30-vuotias mies, jota epäillään muun muassa räjähderikoksesta. Poliisi löysi käsikranaatin autosta Helsingin Puistolassa maanantaina. Partio pysäytti epäillyn rattijuopon huoltoaseman pihalla puoli neljän aikaan iltapäivällä, mutta tekikin autosta varsin epätavallisen löydön.
Tomi Natri toteaa sosiaalisessa mediassa eron olevan surullista mutta totta. Ilta-Sanomat uutisoi eilen maanantaina, että Ex-tangokuningatar Marita Taavitsainen ja hänen puolisonsa Tomi Natri hakevat jälleen avioeroa. Pariskunta haki eroa jo keväällä, mutta yritti vielä saada suhteensa toimimaan. Nyt eroa on siis haettu jo toistamiseen, tällä kertaa Natrin toimesta. Keväällä aktiivisempana osapuolena toimi Taavitsainen.
EU-tuomioistuimen päätös vahvistaa sen kannan, ettei Länsi-Sahara kuulu Marokon alueeseen. EU-tuomioistuin julkaisi tiistaina päätöksen, jonka mukaan Marokon miehittämän Länsi-Saharan kalavedet eivät voi sisältyä EU:n ja Marokon väliseen kalastussopimukseen. Päätöksen mukaan kalastussopimus on muilta osiltaan pätevä. ”Jos Länsi-Saharan alue liitettäisiin kalastussopimukseen, se olisi vastoin tiettyjä kansainvälisen oikeuden sääntöjä”, todetaan päätöksessä ja viitataan itsemääräämisoikeuden periaatteeseen. Читать дальше...
Luottamustoimista pidättäminen on selvitysryhmän mukaan välttämätöntä kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi.