Ampumahiihdoissa vuorossa on sekaviesti.
Viljelijöiden keski-ikä unionissa on 55 vuotta. Nuoret siirtyvät maatiloilta kaupunkeihin.
Trumpin lehdistösihteerin mukaan presidentti tukee senaattorien ehdotusta.
Pyeongchangin olympialaiset saivat sunnuntaina kisojen toisen kärynsä, kun curlingpelaaja Aleksandr Krushelnitski kärähti dopingista. Aleksandr Krushelnitski on antanut Pyeongchangin olympialaisissa positiivisen dopingnäytteen. Pronssia vaimonsa Anastasia Brizgalovan kanssa curlingin sekaparikisassa voittanut Krushelnitski antoi positiivisen dopingnäytteen meldoniumista.
Kiira Korven kihlattu Arthur Borges on jakanut kaksi kuvaa Portugalista sosiaalisessa mediassa. Molemmissa kuvissa hymyilee iloinen miesporukka. Kiira Korpi Iltalehden haastattelussa talvella 2018. Taitoluistelija Kiira Korpi ja Arthur Borges Seppälä ovat olleet yhdessä vuodesta 2010. Vuosi sitten kihloihin mennyt pariskunta suunnittelee häitä. Häiden tarkkaa ajankohtaa ei ole kerrottu julkisuuteen.
Ravintola Grön on saanut Michelin-tähden. Lisäksi tähden saivat Ask, Demo, Olo ja viime vuonna avattu Ora, jonka edeltäjällä Chef & Sommelier -ravintolalla oli myös yksi Michelin-tähti. Michelin Guide Nordic 2018 julkaistiin tänään maanantaina Kööpenhaminassa. Suomeen julkistus toi ainakin yhden uuden Michelin-ravintolan, kun helsinkiläinen ravintola Grön sai arvostetun tähden. Grön ei ole kasvisravintola, mutta sen tunnetaan silti loistokkaista kasvisruoistaan.
Tutkimuksessa poronluu osoittautui muiden lajien luita tehokkaammaksi.
Laivan viipyminen telakalla vaikuttaa jopa 15 000 ihmisen matkasuunnitelmiin, laivayhtiöstä kerrotaan Iltalehdelle. Monen hiihtolomalaisen suunnitelmat menivät uusiksi maanantaina, kun laivayhtiö Tallink Silja ilmoitti, että sen Baltic Princess -alus ei palaa risteilemään Turun ja Tukholman välille tulevana lauantaina, vaikka näin oli luvattu. Laiva on ollut telakalla tammikuusta lähtien. Alun perin sen piti palata liikenteeseen torstaina. Varustamo tiedotti maanantaina, että laiva viipyy telakalla suunniteltua pidempään. Читать дальше...
Laivan viipyminen telakalla vaikuttaa jopa 15 000 ihmisen matkasuunnitelmiin, laivayhtiöstä kerrotaan Iltalehdelle. Monen hiihtolomalaisen suunnitelmat menivät uusiksi maanantaina, kun laivayhtiö Tallink Silja ilmoitti, että sen Baltic Princess -alus ei palaa risteilemään Turun ja Tukholman välille tulevana lauantaina, vaikka näin oli luvattu. Laiva on ollut telakalla tammikuusta lähtien. Alun perin sen piti palata liikenteeseen torstaina. Varustamo tiedotti maanantaina, että laiva viipyy telakalla suunniteltua pidempään. Читать дальше...
Pohjoismaiden uusia Michelin-tähtiä jaetaan Kööpenhaminassa maanantai-iltana.
Tutkimuslupaa haki Helsingin yliopiston dosentti Kimmo Elo. Hän sai tutkimusluvan entisen Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin ja Suomen välistä yhteistyötä koskevaan aineistoon, muttei varsinaiseen listaan.
Yhdysvaltalaislaskija Devin Logan on päässyt isoihin otsikoihin, vaikka naisen menestys Pyeongchangissa on ollut varsin kehnoa. Video: Eurosport. Katso, miten Devin Logan tuuletti laskun jälkeen.
On suuri epäkohta, että kärsimyskorvauksia voi joutua käyttämään terapian sijasta ruokaan tai vuokraan, sanoo seksuaaliterapeutti Kristiina Hannila.
Kotimaa
Tiitisen lista
Kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos vaatii niin sanotun Tiitisen listan julkaisemista ja näpäyttää Supoa, joka tiedotti tänään, ettei se luovuta listaa tutkimuskäyttöön.
Moni muukin on samoilla linjoilla kokoomusnuorten kanssa.
Yhdysvaltojen joukkueessa ajatusta tuetaan.
Jos pilkille meno ei houkuta, villikalasta tehtyä ruokaa voi nyt ostaa kaupan einestiskistä.
Leijonien ottelu Ruotsia vastaan tavoitti 1,5 miljoonaa tv-katsojaa Suomessa. Odotetusti Pyeongchangin olympialaiset nousivat viime viikon katsotuimpien tv-ohjelmien joukkoon. Finnpanelin mittauksien mukaan koko viikon katsotuin tv-ohjelma oli Suomen ja Ruotsin välinen sunnuntainen jääkiekko-ottelu, joka tavoitti 1 551 000 katsojaa.
Hollywood-tähdet hehkuttavat kasvoja kohottavaa ja tasoittavaa kauneusrullaa. Erilaiset rollerit ovat kuumaa kamaa kauneusmaailmassa. Mikroneulausrullilla taistellaan ihon sameutta ja epäpuhtauksia vastaan ja turvotusta vähentävä jadekivirulla on lainattu kiinalaisesta ihonhoidosta. Uusin trendirulla on Nurse Jamie -merkin Uplift Massaging Beauty Roller, jota kehutaan sen kasvoja kohottavasta vaikutuksesta.
EA tarjoaa ilmaiseksi Origin-palvelussaan Dead Space -kauhupeliä. EA jakaa kautta tasaiseen tahtiin ilmaisia tietokonepelejä, jotka ovat ladattavissa tarkasti määrittelemättömän ajan. Usein pelit pysyvät kuitenkin ladattavissa noin kuukauden. Nyt palveluun on ilmestynyt vuonna 2008 julkaistu kauhupeli Dead Space, jossa seikkaillaan avaruusasemalla, jonka ovat ottaneet haltuunsa mitä kamalimmat hirviöt.
Länsi-Suomen merivartiostolla ei ollut viikonloppuna yhtään hälytystä jäihin putoamisesta, mutta maanantaina niitä on tullut kaksi. Ensimmäinen hälytys tuli jäihin vajonneesta autosta Kokkolan Ohtakarissa meripelastuskeskus Turkuun hieman ennen kello yhtä päivällä. Tehtävään hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja Kokkolan merivartioaseman partio. Nopeasti kuitenkin ilmeni, että auto oli vajonnut jäihin jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, eikä kukaan ollut hädässä. Autolla ajaneet... Читать дальше...
Matka kannattaa suunnitella tarkkaan, jos haluaa lähteä reissuun halvalla. Lomahaaveista ei kannata luopua, vaikka budjetti olisi tiukka. Lähde matkalle sesonkiajan ulkopuolella ja suuntaa perinteisten turistikohteiden ulkopuolelle. Vaaleat hiekkarannat houkuttelevat, mutta budjetti on tiukka. Tilanne on monille tuttu. Missä asioissa sitten voi säästää ilman, että loma menettää hohtonsa?
Cherylin ja Liam Paynen vauva-arki ei ole pelkkää iloa ja riemua. The Daily Mail tietää kertoa, että Cheryl (ent. Cole, ent. Fernandez-Versini) ja Liam Payne ovat ajautumassa erilleen. Lähipiirilähde kertoo kaksikon olevan aivan eron partaalla. - Se on todella surullista, he ovat todella yrittäneet saada suhteensa toimimaan.
Pikaluistelun nelinkertainen MM-mitalisti Pekka Koskela kertoi Pyeongchangin 500 metrin jälkeen, että se alkaa olla siinä. Koskela, 35, aikoo paahtaa Gangneungin ovaalilla vielä 1000 metrin kilpailun. 500 metrillä hän oli lopputuloksissa 19:s. - Tämä oli viimeinen 500. AIka haikea meininki.
Olympialaisten 500 metriltä tilille tuli 19. sija.