Elina Koskimiehen yliopistojoukkue American University jauhaa NCAA-kalenterinsa otteluita huippuvireessä. Keskiviikkona joukkue raatoi jo 15:nnen perättäisen voittonsa.
Marimekon johtoryhmään on nimitetty liiketoiminnan kehityksestä vastaava Riika Wikberg. Marimekko Oyj julkaisi torstaiaamuna vuoden 2017 tilinpäätöksensä, josta ilmenee kolmen prosentin liikevaihdon ja 41 prosentin vertailukelpoisen liikevoiton kasvu. Tiedotteen mukaan liikevaihdon kasvu kertyi pääosin vähittäismyynnistä Suomessa ja Australiassa, kansainvälisestä tukkumyynnistä sekä lisenssituotoista Aasian-Tyynenmeren alueella.
Korisliigan viimeistä pudotuspelipaikkaa hallinnoiva KTP joutuu vielä juuri ennen siirtorajaa tähyämään pelaajamarkkinoita. Kokenut takamies Jermont Horton ja seura ovat purkaneet pelaajan sopimuksen.
Helsinkiläisen Antti Tapion ystävät eivät pidä tämän puheäänestä. Illan jaksossa esiintyy Antin lisäksi muun muassa Jonna Hyttinen. Illan The Voice of Finlandissa kisaavan helsinkiläisen Antti Tapion, 29, tukijoukkojen on vaikea uskoa, kuinka hyvä laulaja hän onkaan. Syykin on selvä. Kun juontaja Heikki Paasonen kyselee, minkälainen esiintyjä Antti on, pääsee vastaus yllättämään.
Ainoastaan Virginia Techin ja Sandy Hookin kouluammuskeluissa kuoli enemmän ihmisiä. USA:ssa on tapahtunut tänä vuonna jo 18 kouluampumista ja 30 joukkoammuskelua. Floridan Parklandissa keskiviikkona tapahtuneessa kouluammuskelussa on vahvistettu kuolleen jo 17 ihmistä. Se on näin ollen yksi Yhdysvaltojen modernin historian vakavimmista joukkoammuskeluista ja aivan kouluammuskelujen terävimmässä kärjessä. USA:n toistaiseksi vakavin oppilaitoksessa tapahtunut ammuskelu oli Virginia Techin yliopistolla 2007 tapahtunut massamurha... Читать дальше...
Alustavien tietojen mukaan jalankulkija ei loukkaantunut vakavasti. Tapaus sattui keskiviikkona Porissa. Jalankulkija oli ylittämässä Porin Eteläkauppatorin ajorataa suojatien ulkopuolella Eteläkauppatorin ja Antinkadun risteyksessä tarkoituksenaan mennä Kauppatorin linja-autolaiturille, kun hän yllättäen kaatui keskelle ajorataa. Samanaikaisesti Antinkadulta Kauppatorille kääntyi linja auto, joka osui jalankulkijaan. Linja-auto oli tulossa Antinkatua pitkin Valtakadun suunnasta eikä linja-auton kuljettaja havainnut jalankulkijaa.
Suomea ei voi verrata Unkariin, ja muissakin Pohjoismaissa on oltu tiukkoja. Palautuskieltoa Suomi on silti saattanut rikkoa.
Suomea ei voi verrata Unkariin, ja muissakin Pohjoismaissa on oltu tiukkoja. Palautuskieltoa Suomi on silti saattanut rikkoa.
UPM, Stora Enso ja Metsä Group saavat kiittää menestyksestään etenkin kiinalaisia kuluttajia.
Suomi oli hämmentävän tehokas Saksaa vastaan, mutta jatkossa vaaditaan pelin parantumista.
20-vuotias Maiju Ylitalo tietää, millaista on pohtia, riittävätkö rahat vanhojenpäivän kuluihin. Siksi hän haluaa auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Lukioissa vietetään perjantaina vanhojenpäivää. Vanhojentansseihin osallistuvan budjetti voi paisua helposti sadoista jopa tuhansiin euroihin, ja moni joutuu miettimään, mihin rahat riittävät. Vanhojenpäivään satsataan yhä enemmän ja moni kokee taloudellista painetta "kilpavarustelun" keskellä. Kaikilla ei ole varaa laittaa rahaa kalliisiin pukuihin, asusteisiin, kampaajaan tai meikkaajaan. Читать дальше...
Hyväksikäyttö on tapahtunut vuosina 2006-2016 sekä Nurmeksessa että Venäjällä. Rikoksesta epäiltynä on alle 18-vuotiaan nuoren naisen lähipiiriin kuuluva 46-vuotias mies. - Epäilty on ollut vangittuna 14.12.2017 lähtien ja hän on edelleen vangittuna, Itä-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessaan.
Kotimaa
Brexit
Ison-Britannian EU-erosta aiheutuvaa lovea EU:n budjettiin ei voi kattaa taikatempuilla vaan lisärahoituksella jäsenmailta, katsoo Euroopan budjettikomissaari Günther Oettinger.
Saara Aalto sai tietää viime vuonna, että hänellä onkin velipuoli. Heidän menneisyydestään löytyy paljon yhteisiä asioita. Saara Aalto on jo itse aiemmin julkisuudessa kertonut siitä, että hänellä on velipuoli. Tilanne paljastui hänen kilpaillessa Britannian X Factor -ohjelmassa. Tuolloin eräs suomalaismies oli ottanut yhteyttä Saaran isään.
Suomella on vain kolme hiihtäjää mukana, kun Kerttu Niskanen vetäytyi kilpailusta.
Jos teknologian tuo työpaikoille ilman tukea ja koulutusta, se ei paranna tuottavuutta.
Iltalehti seuraa torstain tapahtumia Pyeongchangin olympiakisoissa hetki hetkeltä. Video: Eurosport. Eeli Tolvanen niittaa kiekon maaliin Suomi-Saksa-ottelussa.
Talous kohenee ja nostaa myös ruokamarkkinoita, mutta kilpailutilanteen odotetaan pysyvän tiukkana
Uhrien joukossa on sekä koulun oppilaita että aikuisia.
Urheilu
Jääkiekko
Leijonat tyrmäsi Pyeongchangin olympiakisojen avausottelussaan Saksan 5-2. Eeli Tolvasta ei näyttänyt paljoa jännittäneen. Hän tykitti tehot 1+3.
Eeli Tolvanen viimeisteli 1+3 pistettä olympia-avauksessa. Tolvanen muodosti Suomen vaarallisimman ketjun yhdessä taitavan Petri Kontiolan ja mainiosti taistelleen Tappara-kapteenin Jukka Peltolan kanssa. Tolvanen, 18, on pelannut vuoristoratamaista kautta Jokereissa. Alkukausi sujui sensaatiomaisesti, mutta olympiavalinnan alla maalitahti hyytyi jonkin verran. Nyt teinitähti hiljensi epäilijät kerralla.
Oppilaiden ja työtovereiden mukaan Feis oli pidetty valmentaja ja erittäin omistautunut työlleen.
1+3. Ei lainkaan pöllömpi olympiadebyytti, Eeli Tolvanen! Koko Suomen Leijonat-lemmikki, 18-vuotias Jokerit-lahjakkuus kylvetti Saksaa oikein kunnolla neljällä tehopisteellä. Komein hetki toki nähtiin kakkoserässä, kun tulinen kuti lasahti aivan suoraan yläpeltiin, ja Saksa oli lopullisen oloisesti lyöty. - Kyllähän se hyvältä tuntui! Sai pikku itseluottamuksen tähän, Tolvanen hymyili pelin jälkeen.
Jos aina naputat, saat tehdä kaiken yksin. Tasaisesti kotityöt jakavilla pareilla on muita parempi seksielämä. Marttyyripuoliso on ihminen, joka vierittää vastuun aina kumppanille tai kenelle vain muulle. Kuka on marttyyri ja kuka ei? Oli pakko erota