Tutkijat selvittivät 10 000 vuotta sitten eläneen Cheddarin miehen geeniperimän.
Oppositio piti hallituksen asettamia ehtoja nollatuntisopimuksille vain pienenä askeleena parempaan. Työministerin mukaan kyseessä on aimo harppaus.
Kukaan urheilija ei ole sairastunut. Kolme kansainvälisen olympiakomitean jäsentä on saanut tartunnan.
Pro valmistautuu järjestövoiman käyttöön. Rahoitusalan työriita on jumittunut kysymykseen viikonlopputyön tekemisen ja teettämisen periaatteista. Valtakunnansovittelija Minna Helle on heittänyt toistaiseksi pyyhkeen kehään sen jälkeen, kun palkansaajapuolen Ammattiliitto Pro ja Nousu hylkäsivät hänen viimeviikkoisen sovintoesityksensä. Uuteen tapaamiseen valtakunnansovittelijan toimistoon ei ole kutsua. Helle on ilmoittanut sovittelun jatkuvan vasta, kun riidan osapuolilta löytyy valmiuksia liikkua näkemyksistään. Читать дальше...
Puukottaja toivoi marttyyrikuolemaa ja että Isis ottaisi kunnian iskusta, mutta näin ei tapahtunut. Poliisi on saanut valmiiksi Turun puukotuksen esitutkintamateriaalin, josta selviää tarkempia tietoja puukottajan motiiveista ja taustoista. - Poliisin esitutkintamateriaali kattaa yhteensä 1400 sivua. Se kuvastaa sitä työn tarkkuutta ja laajuutta mitä olemme tehneet pyrkiessämme selvittämään tämän traagisen tapauksen syyt, motiivit ja päämäärät, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Olli Töyräs sanoi... Читать дальше...
Atomic Kitten -tyttöbändistä tuttu Kerry Katona on tehnyt huiman laihdutusoperaation vain kuudessa viikossa. 37-vuotias Kerry Katona muistetaan Atomic Kitten -tyttöbändistä. Nyt hän on päässyt otsikoihin Loose Women -ohjelman myötä, jossa hän esitteli hoikistunutta vartaloaan.
Kotimaa
Politiikka
Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva ei ole kiinnostunut eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Tehtävä on merkittävin kokoomuskierrätyksessä auenneista pariskymmenestä luottamustehtävästä.
–Ei kiinnosta lainkaan verrattuna nykyiseen valiokuntapuheenjohtajuuteen! Kanerva jyrähtää.
Mies tuomittiin ylinopeuksista ajokieltoon, vaikka hän ajoi itse vain yhden ylinopeuden ajokiellon perusteina olevista kolmesta ylinopeudesta. Erikoinen tapahtumasarja sai alkunsa peltipoliisin välähdyksestä. Hän sai siitä elämänsä ensimmäisen rikesakon, jonka hän myönsi ja maksoi. Puolen vuoden kuluttua hän sai poliisilta selvityspyynnön kolmesta ylinopeudesta. Mies vastasi ja selvitti, että vain yksi ylinopeuksista oli hänen ajamansa.
Euroopassa osakkeet ovat kallistuneet keskiviikkona maltillisesti. Aasiassa hermoilu jatkui vielä keskiviikkonakin.
Euroopassa osakkeet ovat kallistuneet keskiviikkona maltillisesti. Aasiassa hermoilu jatkui vielä keskiviikkonakin.
Poliisin mukaan tilanteesta ei aiheutunut vaaraa ulkopuolisille.
Työsopimus peruttiin sen jälkeen, kun yli 70 tutkijaa julkaisi häirinnän ja syrjinnän vastaisen vetoomuksen. Vetoomus mitä ilmeisimmin liittyi professorin palkkaamiseen. Turun yliopisto on päättänyt purkaa amerikkalaisprofessori Christian Ottin kaksivuotisen määräaikaisen työsopimuksen 7.2.2018. Ottin määräaikainen työsuhde erikoistutkijana olisi alkanut maaliskuun alussa. - Olen harkinnut asiaa ja päätynyt siihen, että Christian Ottin palkkaaminen Turun yliopistoon puretaan. Ratkaisuun päädyin kuultuani laajasti tiedeyhteisöä... Читать дальше...
Marokkolainen Abderrahman Bouanane puukotti Turun keskustassa viime elokuussa kymmentä ihmistä. Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui.
Katsojan täytyy tietää taustat ja viittaukset ymmärtääkseen tekijöiden tarkoitusta.
Ihmiset yrittävät luistaa alkuverryttelystä, vaikka ei kannattaisi. Oikein tehtynä se parantaa rapakuntoisenkin suorituskykyä.
Ihmiset kuluttavat suuria summia suorituksen tehoa parantaviin ravintolisiin, mutta jättävät alkuverryttelyn tekemättä. Se on hassua – paremman tuloksen he saisivat aikaan huolellisella verryttelyllä, sanoo liikuntafysiologi Petri Jalanko.
Lapin Kansan lukija oli tukehtua kahviinsa, kun hän näki lumenpudottajat katolla ilman turvavarusteita. Kuka on vastuussa, jos miehet putoavat katolta? mukaan Eino Hantulalla oli mennä aamukahvit väärään kurkkuun, kun hän seurasi oman asuntonsa ikkunasta lumenpudottajien työtä Rovaniemellä. Työmiehet olivat katolla ilman turvavarusteita. - Toivotan näille sankareille pitkää ikää, Hantula viestitti kuvansa yhteydessä.
Suomen talouden voimakas kasvu yllätti kaikki ennusteiden laatijat. Etla päätti selvittää, mistä ennustevirheet johtuivat.
Alppihiihtopiirien yksi kestopuheenaiheista on se, pitäisikö Lindsey Vonnin päästä testaamaan tasonsa myös mieslaskijoita vastaan. Lindsey Vonn, 33, on voittanut alppihiihtorinteissä kaiken mahdollisen. Olympiavoittaja, maailmanmestari ja maailmancupin kokonaiskisan nelinkertainen voittaja on voittanut kaikkiaan 81 maailmancupin osakilpailua. Kaikkien aikojen ykkönen Ingemark Stenmark on enää vain viisi voittoa karussa. Etelä-Korean olympialaisissa Vonn on taas suursuosikki voittamaan leipälajinsa syöksylaskun olympiakultaa.
Me too -kampanja on saanut Ateneumin johtajan Susanna Petterssonin toivomaan ihmisiltä suhteellisuudentajua ja historiatietoutta.
”Satuttaa enemmän itseään kuin muita, jos ei osaa antaa anteeksi. Se on perusarvo.”
Lakkoherkät neuvottelut voivat kuitenkin vielä pitkittyä ja kriisiytyä, koska kiistaa lomarahojen leikkausten korvaamisesta ei ole vielä ratkaistu.
OGONIEN kauniita kivitaloja pylväskuisteineen ympäröi vehreä luonto. Puut notkuvat kookospähkinöitä ja banaaneja.
Länsi-Afrikassa, Kaakkois-Nigeriassa sijaitsevan Ogonimaan sää on aina lämmin, päivälämpötila nousee lähes kolmeenkymmeneen asteeseen ympäri vuoden.
Kaikkialla kuljeskelee ihmisiä värikkäissä vaatteissa. Pojat ajelevat mopoilla tyttö takaistuimella. Suoraryhtiset naiset kävelevät teiden reunoilla kantaen pään päällä ällistyttävän rennon näköisesti pienen kioskillisen verran tavaraa. Читать дальше...
Marokkolainen Abderrahman Bouanane puukotti Turun keskustassa viime elokuussa kymmentä ihmistä. Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui.
Ex-jääkiekkoilija Tommi Kovasen kirja Kuolemanlaakso on palkittu vuoden 2017 parhaana urheilukirjana. Kuolemanlaakso (Bazar Kustannus Oy, 2017) kertoo Kovasen elämästä sen jälkeen, kun ura jääkiekossa päättyi pysyvään aivovammaan ja johti syöksykierteeseen, synkimmillään jopa itsemurhayritykseen. Kovanen kirjoitti kirjan yhdessä Jenny Rostainin kanssa.