Puolustusministeri Jussi Niinistö: ”Vapaussota ja kapina on OK”.
Piraattipuolueen varavaltuutettu Janne Paalijärvi ”yllättyi”, kun Espoon Leppävaarassa sijaitsevan ruokakaupan oluthyllyjen edessä ei ollut lainkaan asiakkaita. Espoon kaupungin varavaltuutettu Janne Paalijärvi (pir) julkaisi kuvareportaasien kauppareissultaan, jonka hän teki 1. tammikuuta, jolloin enintään 5,5 prosentin vahvuisten oluiden, lonkeroiden ja alkoholisekoitteiden myyminen tavallisissa ruokakaupoissa ja kioskeissa tuli lailliseksi. Koomiseksi kuvakollaasin tekee se, ettei oluthyllyillä... Читать дальше...
Aukioloaika pitenee Itäkeskuksen, Kallion, Kontulan, Pasilan, Rikhardinkadun, Töölön ja Vuosaaren kirjastoissa.
Nuorten Leijonat kohtaa Buffalon MM-turnauksen puolivälierässä Tšekin kello 19.
Ensi-ilta on Leonard Bernsteinin syntymän satavuotispäivänä 25. elokuuta.
Esimerkiski luontohavaintojen kirjaaminen ja kirkonkirjojen digitoiminen ovat arvokasta tiedetyötä.
Pukki on pystytetty Gävlee 51 jouluna, tuhoamatta se on selvinnyt 14.
Rauno ”Rauski” Mäkinen kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen 27.11.2017 Vantaalla. Hän oli syntynyt 9.8.1944 Asikkalassa. Rauno Mäkisen koulutie alkoi Asikkalassa kansakoulussa. Lukio ei ollut tuohon aikaan työläisperheissä ihan itsestäänselvyys. Mäkinen pääsi ylioppilaaksi 1963 Jämsän yhteiskoulusta. Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa hän suoritti vuonna 1966 kunnallistutkinnon. Myöhemmin työn ohessa hän suoritti hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon. Mäkisen työura alkoi samoin kuin monen […]
Nigerialaisprinssi-huijausviestien takana ollut huijari on otettu kiinni Yhdysvalloissa. Nigerialaisprinssi-huijauksessa ihmisille lähetettiin sähköposti, jonka lähettäjänä oli tekaistu nigerialainen virkamies. Viestissä väitettiin, että vastaanottaja on nimetty kuolleen nigerialaisprinssin perinnönsaajaksi. Huijattua pyydettiin lähettämään esimerkiksi pankkitietoja sekä rahaa asian käsittelyyn. Nigerialaisprinssi-huijauksen kaavaillut rikollinen on mukaan saatu nyt kiinni. Kyseessä on 67-vuotias yhdysvaltalaismies Michael Neu... Читать дальше...
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Joulukuun puolivälissä ensi-iltansa saanut Star Wars: The Last Jedi oli Yhdysvaltain menestynein elokuva vuonna 2017. Suomen katsotuin oli Tuntematon sotilas.
Iivo Niskanen laittaa Ristomatti Hakolalle luun kurkkuun. Iivo Niskanen ja Ristomatti Hakola ovat kuittailleet toisilleen julkisuudessa pitkin kautta. Monesti Hakola on ollut asiassa aloitteellisempi osapuoli, joten Iltalehti pyysi maanantaina Sveitsissä Niskasta arvioimaan kaverinsa suorituksia.
Kohta voit ostaa Cliniquen huulikiiltoja, joita koristavat Marimekon klassikkokuosit. Marimekko yllättää yhteistyöllä kosmetiikkajätti Cliniquen kanssa. Marimekko for Clinique on sarja kauneustuotteita, jotka on kuvioitu Annika Rimalan Marimekolle suunnittelemilla klassikkokuoseilla. - Marimekko syntyi tuomaan väriä ja iloa ihmisten arkeen. Meille ja Cliniquelle on yhteistä valoisa elämänasenne, ja olemmekin innoissamme tästä yhteistyöstä ja tilaisuudesta tarjota asiakkaille ympäri maailman jotakin uutta ja yllättävää... Читать дальше...
Martina Aitolehti joutui ryöpytykseen käytyään Dubain lomallaan uimassa delfiinien kanssa. Miss Helsinki -kilpailua pyörittävä fitness-yrittäjä Martina Aitolehti on viettänyt uuttavuotta Dubaissa perheensä kanssa. Aitolehti on julkaissut somessa paljon matkakuvia ja -videoita, joissa hän urheilee ja nauttii lomasta. mukaan yksi kuva sai osakseen somessa niin paljon kritiikkiä, että Aitolehti päätyi poistamaan sen kokonaan. Kuvassa Aitolehti pussasi delfiiniä märkäpukuun pukeutuneena. Dubaissa on lukuisia paikkoja... Читать дальше...
Gävlen olkipukki on tullut kuuluisaksi siitä, että se tuikataan tuleen lähes joka vuosi. 2000-luvulla pukki on selvinnyt vain viisi kertaa ehjänä.
Perhe asui toisessa kerroksessa. Uudenvuodenyönä sattunut perhedraama kuohuttaa pientä Spengen kylää Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. 39-vuotiaan, ilmeisesti humalassa olleen isän epäillään pakottaneen kuusi- ja yhdeksän vuotiaat poikansa hyppäämään ikkunasta maahan. Perhe asui kerrostalon toisessa kerroksessa. Bild-lehden mukaan tragedia sattui uudenvuodenyönä 00.30 aikoihin. Kumpikin lapsi loukkaantui vakavasti, joskaan ei hengenvaarallisesti.
Arkkitehtuurimuseon Lappi-näyttely kertoo, miten Lappia rakennettiin massaturismin ehdoilla Lapin sodan jälkeen.
Valeuutisia luki jopa 65 miljoonaa amerikkalaista, mutta samaan aikaan myös he lukivat oikeita uutisia valtavan paljon enemmän.
Yliopistojen on tarkoitus päättää helmikuun aikana, miten ne pisteyttävät ylioppilaskokeen arvosanat.
”Lääkkeen vaikutus voi vahvistua jopa hengenvaarallisella tavalla”, sanoo proviisori Kaisa Salminen.
Muun muassa stressi, univaje ja liikunnan puute voivat aiheuttaa kehoon matala-asteisen tulehdustilan, joka vaurioittaa elimistöä. Liikunta ja etenkin voimaharjoittelu suojaa matala-asteiselta tulehdukselta, osoittaa väitöstutkimus. Matala-asteinen tulehdus voi altistaa sydän- ja verisuonitaudeille sekä muille sairauksille. - Etenkin voimaharjoittelun vaikutukset matala-asteiseen tulehdukseen ja sen merkkiaineisiin tunnetaan heikosti. Siksi tutkin voimaharjoittelun ja yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun... Читать дальше...
HS-gallupin mukaan kansalaisten luottavat oman alueensa terveyspalveluihin ”pörriäisiä” enemmän. Valtaosa suomalaisista tuntuu olevan pihalla sote-uudistuksesta. HS-gallupin mukaan reilu neljännes vastaajista ei tunne sote-uudistusta ja siihen liittyviä asioita oikeastaan lainkaan. Vajaat puolet arvioi, että oma tuntemus asiasta ei ole kovin hyvä. Noin kaksi kolmasosaa kokeekin olevansa huonosti perillä sote-uudistuksesta. Vain viidennes ilmoittaa olevansa melko hyvin perillä […]
Urheilu
Koripallo
Kalenterivuosi on vaihtunut, joten on aika palauttaa mieliin vuoden 2017 merkittävimmät suomalaiset urheiluhetket. Niitä muistellessa voi arvuutella, kuka valitaan tammikuussa vuoden parhaaksi urheilijaksi.
Olisiko koripalloilija Lauri Markkasella tai tennispelaaja Henri Kontisella mitään jakoa hiihtäjä Iivo Niskasta vastaan?