Unitutkija, professori Markku Partinen tuntee synkän vuodenajan vaikutuksen itsessäänkin. Partinen antaa neuvot ankeuden selättämiseen. Kun syksy ja alkutalvi on ollut pimeää ja synkkää, se käy kenen tahansa mielelle. Moni tuntee alakuloa ja väsymystä, eikä ihme.
Celta Vigo taisteli urhean tasapelin Camp Noulla. Kohtaaminen Barcelonan kanssa tuotti taas komean määrän maaleja. La Ligaa johtava Barcelona joutui tyytymään 2-2-tasapeliin Celta Vigon kanssa. Joukkueiden neljä edellistä kohtaamista olivat tuottaneet yhteensä huikeat 24 maalia. Tälläkään kertaa pelaaminen ei jäänyt maalittomaksi nyhjäämiseksi. Ottelun alussa Celta Vigo joutuivat heti vaihtamaan. Luis Suarezin kanssa pallosta kamppailleen Sergio Gome Solan olkapää lähti sijoiltaan jo ensimmäisellä minuutilla. Читать дальше...
Sini Ariell kertoo blogissaan lapsiperhearjestaan. Sini Ariell Bonds on iloinen tyttärestään. Myös raskausaikana pelkojaan ilmaissut Stuart on lämmennyt perheen pienokaiselle. Perhe rakentaa tontilleen taloa, Ariell Bonds kertoo tuoreimmassa Vaikka äitiys on ihanaa, mahtuu siihen myös paljon huolta, kertoo tuore äiti blogissaan.
Kaupunginorkesterin juhlakonsertti yhdisti runot ja musiikin.
Kolari tapahtui Koivukylän liittymän ja Korson liittymän välisellä tieosuudella Kuusijärvellä.
Kolari tapahtui Koivukylän liittymän ja Korson liittymän välisellä tieosuudella Kuusijärvellä.
Universumista ei kuulu edes älyn risahdusta, vaikka siellä on lukemattomia elämälle otollisia planeettoja ja ainakin Maassa elämä alkoi ripeästi. Kävikö meillä aivan poikkeuksellinen tuuri? Selittääkö suuren hiljaisuuden älyn puute? Vai sen kuolema?
Universumista ei kuulu edes älyn risahdusta, vaikka siellä on lukemattomia elämälle otollisia planeettoja ja ainakin Maassa elämä alkoi ripeästi. Kävikö meillä aivan poikkeuksellinen tuuri? Selittääkö suuren hiljaisuuden älyn puute? Vai sen kuolema?
Uhri vietiin sairaalaan, ja poliisi sai epäillyt kiinni. Neljä iältään 16-18 nuorukaista pahoinpitelivät 32-vuotiasta nurmeslaista miestä potkimalla Nurmeksessa Kirkkokadulla. Poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä. Epäillyistä yksi on helsinkiläinen ja muut nurmeslaisia. Poliisi on saanut heidät kiinni.
Arvio: Masennuskomedia herättää enemmän kysymyksiä kuin tuo uusia näkökulmia.
Liukas ja jyrkkä mäki oli yllättää poliisin Savonlinnassa. Itä-Suomen poliisi on julkaissut kiperästä tilanteesta videon perjantain ja lauantain välisenä yönä Twitterissä. Videolla näkyy, kuinka poliisiauto alkaa lipua pitkin liukasta mäkeä. Asian huomattuaan poliisi juoksee liukastellen auton kiinni ja saa pysäytettyä auton.
Siikalatvan kunnanhallitus pitää hätäkokouksen: harkitsee uudelleen terveyskeskuksen perustamista Ouluun. Sitä voisivat käyttää myös oululaiset.
Mobiiliilaitteissa Android ja iOS pitävät hallussaan kärkipaikkoja, mutta Windowsillekin löytyy käyttäjänsä. testasi, miten joukkorahoitettu Eve V -tabletti pärjää Surface Pro - ja Acer Switch 5 -tabletteja vastaan. Indiegogo-joukkorahoituspalvelussa 200 000 dollaria kolmessa tunnissa kerännyt Eve V -tabletti on esimerkki joukkoistuksen tuomisesta mukaan tuotekehitykseen. Eve V:n kohdalla harrastajayhteisö on päässyt mukaan päättämään laitteen ominaisuuksista ja raudasta.
HS:n 5x5-miniristikossa pääset ratkasiemaan pientä ristikkoa visaisten vihjeiden avulla. Kokeile kuinka kauan päivän ristikon ratkaiseminen vie.
Suomen joukkue sijoittui neljänneksi yhdistetyn maailmancupin joukkuekilpailussa Lillehammerissa. Eero Hirvosen, Arttu Mäkiahon, Ilkka Herolan ja Leevi Mutrun muodostama joukkue lähti 4x5 kilometrin hiihto-osuudelle kuudennelta sijalta, mutta nousi lopulta alle sekunnin päähän palkintopallilta. Kilpailun voitti Norja ja toiseksi sijoittui Saksa. Ranska nappasi kolmannen sijan 0,6 sekuntia ennen Suomea.
Poliisin mukaan onnettomuus aiheuttaa suuren haitan liikenteelle. Ainakin kahdeksan autoa on kolaroinut lauantai-iltapäivänä Lahdenväylällä, Vantaan Kuusijärven kohdalla. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan Iltalehdelle, että onnettomuudessa on loukkaantunut lievästi jonkin verran ihmisiä. Poliisin mukaan lievästi loukkaantuneita on viisi, ja heidät on viety sairaalaan tarkastettavaksi.
Kannattavuusero tavanomaiseen ei välttämättä pysy nykyisellään.
Venäjä-kytkösten tutkinnassa on nyt vain yksi suunta: ylöspäin kohti Trumpin sisäpiiriä.
Urheilugaala on julkistanut varsinaisten palkintoluokkiensa ehdokkaat. Huomio kiinnittyy ennen muuta yhteen seikkaan. Susijengin ja suomalaisen koripallon timantilla Lauri Markkasella on gaalassa saumat todelliseen jättipottiin. Markkanen on nimittäin mukana taistelemassa vähintään kolmen kategorian voitosta. Korissensaatio on ehdolla vuoden läpimurto -kategoriassa yhdessä rallikuski Esapekka Lapin ja yhdistetyssä komeaa jälkeä tehneen Eero Hirvosen kanssa. Lisäksi Markkanen ja Susijengi-huuma ovat ehdolla vuoden urheiluilmiöksi. Читать дальше...
Ivana Helsinki -lifestylebrändiä siskonsa Pirjon kera luotsaava Paola Suhonen sai kunnian valmistaa kolme juhla-asua presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Menestynyt Ivana Helsinki -merkki täyttää ensi vuonna jo 20 vuotta, mutta Paola Suhosen postilaatikkoon ei kiikutettu kutsua tämän vuoden Linnan juhliin. Hänen luomistyönsä tuloksia päästään kuitenkin ihastelemaan kolmen juhlijan yllä. Suhonen on ollut jo kuutisen vuotta mukana Suomi100-hallituksessa, joka on ideoinut juhlavuoden ohjelmistoa. Читать дальше...
Tasavallan presidentti vastasi radiossa kansalaisten kysymyksiin - puhui metsänhoidosta 93-vuotiaan sotaveteraanin kanssa ja arvioi pitävänsä isyysloman pätkissä, mikäli tulee uudelleenvalituksi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli tänään lauantaina tentattavana Ylen Radio 1:ssä. Ohjelma lähetettiin suorana Oulusta, missä Niinistö ja rouva Jenni Haukio ovat parhaillaan maakuntamatkalla. Kysymykset ja soittajat oli valittu etukäteen, ja aiheet vaihtelivat turvallisuuspolitiikasta ihmisoikeuksien kautta syrjäytymiseen ja metsänhoitoon.
Lohjalla on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus, jossa yksi henkilö loukkaantui vakavasti. Valtatie 25:llä Lohjalla tapahtui kello 14.24 rekan ulosajo, jossa loukkaantui pelastuslaitoksen mukaan yksi henkilö vakavasti. Onnettomuus tapahtui Virkkalan ja Inkoon Mustion liittymien välillä Kirkniemen risteyksessä.
Raha
Parhaatkin yritysjohtajat tekevät kalliita virheitä. Kiinalaisen pelijätti Tencentin pääjohtaja Martin Lau kertoi perjantaina Slush-tapahtuman lavalla, miten hänellä olisi ollut tilaisuus sijoittaa Supercelliin jo varhaisessa vaiheessa, mutta tilaisuus meni ohi.
Tasavallan presidentti vastasi radiossa kansalaisten kysymyksiin - puhui metsänhoidosta 93-vuotiaan sotaveteraanin kanssa ja arvioi pitävänsä isyysloman pätkissä, mikäli tulee uudelleenvalituksi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli tänään lauantaina tentattavana Ylen Radio 1:ssä. Ohjelma lähetettiin suorana Oulusta, missä Niinistö ja rouva Jenni Haukio ovat parhaillaan maakuntamatkalla. Kysymykset ja soittajat oli valittu etukäteen, ja aiheet vaihtelivat turvallisuuspolitiikasta ihmisoikeuksien kautta syrjäytymiseen ja metsänhoitoon.
Yhdysvaltain suurin verouudistus 31 vuoteen laskisi veroja kautta linjan, mutta suurimman hyödyn siitä korjaisivat yritykset ja kaikkein rikkaimmat.